Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Pohjolan lintuja -postimerkit (2 kpl)

Alennushinta€6,00

sis. ALV

Joutsen ja kurki -aiheiset kotimaan ikimerkit.

Varastossa

Valmistettu Euroopassa

Sertifioitu materiaali

Sertifioitu tuotanto

postimerkeissä esitellään kaksi suurta Pohjolan lintua, kurki ja joutsen. Reetta Rannan ja Riikka Haron suunnittelemissa postimerkeissä on suomalaisen maalaustaiteen kultakauden henkeä. Suunnittelijoilla on vahva tausta digitaalisen median parissa ja he ovat hyödyntäneet postimerkkien pohjana toimivien teosten suunnittelussa myös tekoälyä luovana työkaluna. 

”Tavoitteenamme on tehdä suomalaisesta mytologiasta ja luontoviisaudesta helposti lähestyttävää ja tuoda muinaiset tarinat eloon nykypäivän ihmiselle. Visuaaliseen maailmaan olemme hakeneet vaikutteita muun muassa Akseli Gallen-Kallelan teoksista, Kalevalasta ja japanilaisten puupiirrosten estetiikasta”, Reetta Ranta kertoo. 

Kurjella ja joutsenella on lintuina oma vankka paikkansa suomalaisissa kansantarinoissa. ”Kurkea pidettiin lintujen kuninkaana, jonka kevätmuuttoa odotettiin kovasti. Joutsen puolestaan liitettiin puhtauteen, kauneuteen ja elämän ja kuoleman symboliikkaan”, Ranta kuvailee. 

Pohjolan lintuja on 10 merkin arkki, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä. Yksittäin ostettaessa merkit toimitetaan pareittain.

Ilmestymispäivä 9.9.2026

Kotimaan ikimerkki on postimerkki jolla voit postittaa kirjeen ja kortin kotimaassa. Ikimerkki on nimensä mukaisesti aina voimassa. Yhdellä kotimaan ikimerkillä voit postittaa enintään 50 grammaa painavan kirjeen.

Painavampiin kirjeisiin tarvitset useamman ikimerkin:

  • 51-250g 2 merkkiä
  • 251-1000g 4 merkkiä
  • 1001-2000g 6 merkkiä

Kukkaterveiset -postimerkkiarkin 10 merkissä on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä, joita toimitetaan yksittäistilauksiin sattumanvaraisesti. Saatavilla myös 10 merkin arkkina. 

Postimerkit toimivat maksuvälineenä, joten niiden yhteydessä ei ole mahdollista hyödyntää jäsen- tai muita alennuksia.

Noudettavissa kohteesta Luontokauppa

Tavallisesti valmis 24 tunnissa

Pohjolan lintuja -postimerkit (2 kpl)-Postimerkit-Suomen luonnonsuojeluliiton Luontokauppa

Pohjolan lintuja -postimerkit (2 kpl)

Luontokauppa

Noudettavissa, Tavallisesti valmis 24 tunnissa

Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Suomi

+358406700636

Tämän tuotteen valmistusketjun sertifikaatit

ISO 14001

ISO 14001 on ympäristöasioiden hallintaa käsittelevä kansainvälinen standardi, joka sisältää peruselementit tehokkaalle ympäristöjohtamisjärjestelmälle. Standardi ohjaa organisaatiota määrittämään ympäristöpäämääränsä ja -tavoitteensa, sekä johtamisjärjestelmän, jolla nämä tavoitteet saavutetaan.

FSC

Forest Stewardship Councilin myöntämä FSC merkki on maailman luotetuin metsätuotteiden vastuullisuussertifikaatti. Vastuullisuus ulottuu kolmelle alueelle: luonto- ja ympäristöarvoihin, sosiaalisiin oikeuksiin ja taloudellisesti kestävään metsänhoitoon.

Katselit myös näitä

Tuotot luonnon hyväksi

Ostamalla Luontokaupasta autat suojelemaan luontoa - tuottomme ohjautuvat kokonaisuudessaan luonnonsuojelutyön tukemiseksi Suomen luonnonsuojeluliitolle.